Viikko Gold
coastilla sujui ihan tosi hyvin, todellakin unelmaviikko takana!
Rakastuin taas yhteen uuteen paikaan, minne on pakko päästä joskus
uudestaan. Tää oli just sitä millaseks Australian kuvittelin:
rantoja, surffausta, isoja kauppakeskuksia, upeita maisemia ja
kaikkea ihanaa. Yhteen viikkoon mahtui kyllä paljon kaikenlaista
tekemistä enkä voi sanoa että olisi tullut hetkeksikään tylsää.
Yksi päivä
vietettiin Dreamworlissa, joka on tunnettu huvipuisto. Ja nyt
varsinkin paljon tunnetumpi, kun viime vuonna yhdessä laitteista
tapahtui joku onnettomuus. Tämän takia ihmiset ei enää tunnu
uskaltavan tulla ollenkaan koko huvipuistoon joten siellä oli tosi
hiljaista. Laitteisiin ei ikinä tarvinnut jonottaa yli kymmentä
minuuttia, harvoin muutamaa minuuttia pidempään. Päivän aikana
ehdittiin siis käydä aika hyvin läpi kaikki laitteet ja
vuoristoradat, monet muutamaan otteeseen.
Gold coastilta löytää upeita maisemia ja ihan mielettömiä rantoja - just mitä Australiasta kuvittelis. Yhtenä
päivänä matka jatkui Queenslandista New South Walesin puolelle,
Byron Bayhin asti, joka oli ihana pieni surffikylä. Taas vähän
lisää rantamaisemia, kävely majakalle ja löydettiin myös
Australian itäisin piste. Samana päivänä ajettiin lounaalle
pieneen hippikylään nimeltä Nimbin.
Melbournen matkasta
ja viimeisimmistä shoppailuista olikin niin pitkä aika, että
pitihän sitä tietysti päästä vähän shoppailua täälläkin.
Päädyin kuitenkin vain yhteen kauppakeskukseen, mutta se oli ihan
valtava (ja niiiin hieno !!) eli siellä sai kyllä vietettyä ihan
mukavasti aikaa
Ja tottakai kun
Australiassa olen niin halusin päästä surffaamaan edes kerran,
vaikka sitä ei Townsvillessä pystykkään harrastamaan. Vietettiin
yksi kokonainen päivä vedessä ja ennen sitä ehdittiin yhtenä
iltapäivänä rannalle muutamaksi tunniksi. Gold coastin aallot oli
vähän eri luokkaa kun mihin oon aiemmin tottunut, ja vaikka en tiiä
miten hyvin se vieläkään onnistuu niin hauskaa mulla oli! Ihan
sama miten huonosti menis niin rakastan sitä lajia! Saa nähä
milloin, ja missä päin maailmaa, pääsen seuraavan kerran
surffaamaan
Viikon aikana
ehdittiin myös ajaa yhdeksi päiväksi sademetsään
kansallispuistoon. Käveltiin neljän kilometrin lenkki isolle
vesiputoukselle, joka oli ihan mielettömän upea! Kävelylenkin oli
tarkoitus olla neljä kilometriä, mutta päädyttiin kulkemaan vähän
väärään suuntaan ja loppujen lopuksi meidän kävely venähti
melkein kymmeneksi kilometriksi.. Mutta ei se mitään, loppu hyvin
kaikki hyvin, löydettiin tiemme takaisin autolle ja mitään vakavaa
ei tapahtunut! Seikkailut on aina parempia jos vähän eksyy
(sitäpaitsi ei eksytty, käveltiin vaan väärään suuntaan eikä
päädytty sinne minne meidän oli tarkoitus… mutta ei siis
eksytty)
Viimeinen päivä
vietettiin Brisbanessa, josta mun lento lähti sitten illalla
takaisin Townsvilleen. Kierreltiin kaupungilla, saturday marketeilla,
main shopping streetillä, käytiin uimassa ja museossa. Brisbane on
kyllä taas yks paikka mihin rakastuin ja toivon että pääsen vielä
joku päivä uudestaan !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti